Merja Toivanen

Olen vuonna -69 syntynyt lastentarhanopettajana toimiva syntyperäinen harjavaltalainen. Harjavallan Naisvoimistelijoiden jumpissa olen käynyt jo 80-luvulta saakka.Jumppien ”suurkuluttajana” olen kunnostautunut kuitenkin vasta vuosituhannen vaihteesta alkaen. Ystävän innoittamana aloitin toiminnan johtokunnassa syksyllä 2006.Puheenjohtajaksi minut houkuteltiin helmikuussa 2008.

Harjavallan Naisvoimistelijoissa on aina panostettu erityisesti lasten ja nuorten liikkumiseen ja edelleen samalla linjalla jatketaan.On kuitenkin myös yritetty tarjota aikuisillekin monipuolisesti erityyppisiä jumppia, jotta kaikille löytyisi jokin mieluinen jumppa.

Tavoitteenani on, että jumpat tavoittaisivat kaikenikäiset ja –kuntoiset harjavaltalaiset!!!